"En voi kenellekään kertoa näitä asioita, paitsi sulle."

Lause, jonka kuulin tänään kotikäynnillä ollessani. Olen tämän lauseen kuullut aikaisemminkin, mutta aina se yllättää. Yllättää, että joku ihminen kertoo elämässään tapahtuneista asioista ja toteaa, ettei ole koskaan aiemmin kertonut asiasta kenellekään.


"Saat kertoa mitä haluat"
"Ei ole kiire"
"Minulla on vaitiolovelvollisuus, ei tarvitse pelätä"


Lauseita, mitä sanon ihmisille joita jännittää kun he kohtaavat minut ensimmäistä kertaa. Usein ihmiset haluaisivat kertoa itsestään ja elämästään, mutta eivät tiedä miten. Voi olla että ihminen on ollut vuosia yksinäinen ja yht'äkkiä vieressä onkin joku joka kuuntelee. Outo tilanne siis. Joskus syntyy luottamus heti, kuten tänään. Puhetta, kyyneileitä, hiljaisuutta ja välillä naurahduksia. Sitten on toisenlaisia kohtaamisia. Sellaisia missä puhetta on vähän, mutta ilma väreilee pidätettyjä tunteita. Pitää sietää sitä, että toisella on vaikea olla eikä välttämättä pysty heti toisen oloa helpottamaan.

Istuin hoitokodin sängyn vieressä ja katsoin vanhoja kuvia viereisellä pöydällä. "Tuo on varmaan poika" ajattelin. Kuivatut ruusut ruukussa olivat keränneet pölyä joka näkyi sälekaihtimien takaa pilkahtavaa auringonvaloa vasten. Vanhempi nainen makasi sängyllä seinään päin kääntyneenä ja itki. Oloni oli myös kurja, koska en tiennyt miten auttaa. Tapasin naista ensimmäistä kertaa. Hän oli pyytänyt hoitajaa soittamaan seurakuntaan, koska kärsi yksinäisyydestä.


Joskus yksinäisyyden kohtaaminen tuntuu vaikealta, mutta onneksi siinäkin kehittyy. Tuo kuvaus hoitokodista on ajalta, kun en vielä ollut tehnyt vuottakaan tätä työtä. Siperia opettaa, tässäkin. Eteenpäin sanoi mummo lumessa vai miten se nyt meni...




Yksinäisyys on mielestäni siksi kovin haastava laji, että jokainen meistä on niin kovin erilainen. Joku saattaa asua yksin ja tavata vain kerran viikossa jotakuta, ilman että kokee kärsivänsä yksinolosta. Toinen taas käy päivittäin erilaisissa paikoissa joissa kohtaa tuttujakin ihmisiä, mutta silti kokee olevansa todella yksin. Olennaista lieneekin se, miten ihminen itse kokee tilanteensa. Työni kautta olen oppinut sen, että ihmisten tuntemukset ovat totta heille itselleen, jolloin ne pitää ottaa vakavasti.
Otsikon lausahdus kuvasi minulle tänään sitä, että on ihmisiä joilla ei ole ketään kenelle puhua. Paitsi nyt minä. Täysin absurdi ajatus jos minun pitäisi ajatella tätä lausetta omaan suuhuni! Olenkin onnekas, kun minulla on ihmisiä joille puhua henkilökohtaisista asioista ja jakaa ajatuksia. Vaan on monia, joille tämä lause on totta. Syyt voivat vaihdella, mutta yleensä taustalla on yksinäisyyttä ja/tai yhteyden puuttumista (tarkoitan ihmisten keskinäistä yhteyttä). Haastaisinkin sinut nyt lukija miettimään, onko sinulla mahdollisuutta kasvattaa luottamusta jossakin ihmissuhteessa tai tarjota kuuntelevaa korvaa ihan uudelle ihmiselle? Kasvatetaan rakkautta tähän maailmaan yhdessä!


Room 12:21
"Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä."




-Nuu