Joulunodotusta ja kirjekuoria

Milloin voi alkaa odottamaan joulua? Koska on liian aikaista, vai onko koskaan? Miksi ei joulu voisi kestää kauemmin? Tätä mietin tänään kotiin tullessani Helsingin vilinästä, jossa kadut olivat valaistu sadoilla jouluvaloilla ja jossa jo jostain kuului joulumusiikkiakin.  Ikkunat olivat koristeltu erilaisin joulukoristein, leluin, juhlapuvuin. Kahvilassa tuoksui jouluglögi ja piparkakut. Väkisin ajatukset rientävät myös omaan jouluun, millainen se tänä vuonna on ja keiden kanssa sitä vietän.  Ja ennen kaikkea miten sitä vietetään.

Olen käynyt erilaisia keskusteluja erilaisten ihmisten kanssa ja kuullut monta joulunodotustarinaa. Jokaista tarinaa yhdistää juhla ja ruoka. Jos tarinaan liittyy lapset, on myös lahjat osana joulua. Jokainen haluaa antaa jotain lahjaa, koska lapset odottavat sitä. Palaan omien lasteni jouluihin ja kirjeisiin, joita joulupukille kirjoitettiin. Muistojen kansiossa vielä on olemassa poikani kirje, jossa hän toivoo itselleen rekka-autoa ja veljelleenkin jotain pientä. Joulu oli aikaa jolloin halusi täyttää lasten toiveet ja omatkin. Jälkeen päin voin nyt miettiä, mitkä olivat oikeasti lasten toiveita ja mitä toteutin omina toiveinani, kun ostin lapsille leluja. Ainakin satukirjojen suhteen taisin enemmänkin mennä omien halujeni mukaan. Mutta yhtä kaikki, lasten ilo tarttui jouluaattona myös aikuisiin. Oli jännittävää katsoa lasten ilmeitä ja kuulla huudahduksia kun paketista löytyi jotain oikein odotettua ja toivottua.

Diakoniatyöntekijänä en saisi unohtaa näitä menneitä aikoja, kun vähävarainen vanhempi istuu edessäni toivomassa lapsilleen hyvää joulua. Tai kuulen vanhuksen haaveilevan perinteisistä jouluruuista tai uusista talvijalkineista. Jokaisella on oikeus taianomaiseen jouluun, jolloin edes yhden kerran vuodessa voisi toteuttaa lasten, tai vanhusten toiveet ja vähän omiakin. Olen iloinen sen suhteen, että edellisinä vuosina on ystävälliset ja sydämelliset seurakuntalaiset mahdollistaneet perheiden toiveiden toteutumiset. Joku pieni on saanut toivomansa auton tai nuken, tai isompi ehkä pelin, legot tai uuden vaatteen kierrätysvaatteen sijaan. 

Tänään askaroimme ensimmäiseen adventtisunnuntain messuun koristeeksi joulukuuseen kuoria, jossa on viesti kenelle toivomme joululahjaa. Mietimme pitkään, laitetaanko kuoriin lasten iät vai ei, tai laitetaanko  yksinäinen vähävarainen vanhus, joka kaipaa myös joulua osakseen. Olisiko riittänyt vain sanana vanhus? Kunpa voisinkin kertoa lahjan antajalle lahjan saajan tarinaa. Tarinat eivät ole paljoakaan muuttuneet vanhoista joulusaduista, joissa köyhyys näytteli pääosaa ja jossa Jeesus ilmestyi hyväsydämisenä ihmisenä tai enkelinä ilahduttamaan ja auttamaan perhettä, köyhiä, sairaita ja yksinäisiä. Samojen tarinoiden keskellä saamme olla kirkon diakoniatyössä.  Se ero että ihmisten tarinat eivät ole satuja vaan todellista ihmisen arkea. 

Minä jään odottamaan joulua, odotan sitä myös työssäni. Jännitän lapsen lailla palautettuja kuoria ja hetkeä, kun saan olla välikätenä ojentamassa tai lähettämässä lahjan eteenpäin. Jokaisen kuoren kohdalle liitin hiljaisen rukouksen, että molemmat niin lahjan antaja kuin lahjan saaja saisivat onnellisen joulun ja konkreettisesti tulla osaksi joulun juhlaa, Jeesuksen syntymäjuhlaa. Jokaisen lahjan kohdalla sanon kiitoksen lahjan antajalle.