Joulun hulinoita ja kuluneen vuoden kohtaamisia

Tervehdys rakkaat lukijat!


Kuten kirkollisessa kuplassa elävät tietävät, joulu tuppaa olemaan varsin kiireistä aikaa ainakin diakoniatyössä. Se on sellaista aikaa, kun ainakin minulla tulee työt myös uniin ja työn alla on 101 asiaa (joista aina joku jää tekemättä). Jostain syystä tykkään tästä kauden päätöksestä tosi paljon, vaikka se tuntuu välillä kontrolloimattomalta ja ajoittain sekopäiseltä! On juhlia ja tapahtumia, syyskauden päättämistä, seuraavan kauden valmistelua, hartaushetkiä ja tavallista enemmän kohtaamisia vastaanotolla ja kodeissa.


Joulun ajassa rakastan tätä monipuolisuutta. Jouluna myös tulee esille ns. "onnistumiset" (sekä myös pettymykset) kohtaamieni ihmisten suhteen, kun soittelen kuulumisia tai ihmiset lähettävät joulutervehdyksiä muuten vain. Vaikka en voikaan kertoa teille kunnolla ihmisten tarinoita, yritän raottaa hieman sitä millaiset ihmiset ovat minua koskettaneet tämän vuoden aikana. Meillähän on seurakuntatyössä todella tiukat vaitiolovelvollisuudet ihan syystä, joten nämä kertomukset eivät ole tunnistettavia vaikkain ihan oikeita tapahtumia oikeilta ihmisiltä.


Velkaa. Ihan hirveästi velkaa joka paikkaan. Velkaa ulosottoon, anopille, kavereille. Vuokravelkaa. Se on se pahin! Kämppä voi lähteä alta jos ei pikaisesti keksitä ratkaisua. "Join taas kaikki rahat. Olin niin ahdistunut etten tiennyt mitä tehdä. Eihän se mitään auta, mutta tää pakkomielle aina ajaa mut siihen, se ei jätä vaihtoehtoja silloin kun masentaa tarpeeksi. Oon niin pettynyt itseeni". Vihelletään peli poikki. Katsotaan lukuja ja suunnitellaan asioita viikko eteenpäin. Ensisijaista on saada jääkaappiin jotain viikonlopuksi kun lapset tulevat ja sopia vuokravelan hoitamisesta. Kotiläksynä puheluita ja hakemus Kelaan, sosiaalitoimeen, vuokranantajalle. Menee viikko ja nähdään uudestaan, katsotaan tilannetta sitten. "Sain hoidettua sen vuokravelan. Velalla, mutta nyt ei lähe kämppä alta. Se ruoka-apu auttoi ihan hirveästi, uskomatonta miten paljon muutamalla kympillä saa ruokaa! Hain myös apua tähän päihdeongelmaan." Tulipalojen sammuttamista ehkä ottaa lisää velkaa, mutta asunnottomuus oli kyllä todellinen uhka. Keskustellaan riippuvuudesta ja sen alkulähteistä. Huonot kotiolot, koulukiusaamista ja masennusta. Mikään ei tunnu miltään ja sitten kokeillaan pulloa. Se helpottaa ja kierre alkaa syntymään. Lääkäri ehdotti terapiaa "toimiiks se muka? En mä oo hullu..." Kerron mikä terapian ideana on ja tutkimustuloksista. Kyllä, se on ihan oikeaa ja toimivaa hoitoa mutta rankkaa. Menee taas aikaa enkä kuule henkilöstä mitään. Soitan kuulumisia joulun alla ja kuulen, että mahdollisuus velkajärjestelyyn olisi jos uutta velkaa ei tule. Töihin on pystytty palaamaan nyt kun pahin stressi on ohi, mutta repsahtaminen pelottaa. Sitten kaikki menisi taas päin honkia. Valan toivoa puheeni kautta niin hyvin kuin osaan. "Kiitos kun sä uskot muhun, kun itelle se on välillä niin vaikeaa". Jään seuraamaan mihin tilanne etenee..

RaRi -vapaaehtoisten koulutusmateriaalia

"Mulla on niin paljon parempi olo, kiitos kun rukoilit silloin kun tavattiin." Itkua puhelimessa: sisarus oli kuollut, ex-puoliso sairaalassa, mielenterveysongelmat haittasivat työntekoa... Aikamoinen tilanne taas ihmisellä joka tekee kaikkensa auttaakseen muita, pohdin silloin kun tapasin tätä ihmistä ensimmäisen kerran. Keskustelimme rauhassa ja ohjasin häntä olemaan yhteydessä terveydenhuoltoon. Muistan miettineeni, että hänellä on varmaan vielä paljon "työtä" tehtävänä, että asiat huomattavasti parantuisivat. Rukoilimme. Nyt myöhemmin sain häneltä sähköpostilla joulutervehdyksen. Asiat ovat kuulemma paremmin: on hymyä ja toivoa vaikka kaikki ei olekaan täydellistä elämä on helpompaa. Rukous auttoi.

Erään kotikäynnin tarjoilut

Aloitin työni tässä seurakunnassa noin vuosi sitten ja ihka eka ikääntynyt johon sain tutusta oli leskeksi jäänyt ihminen. Yksinäisyys usein musertaa leskiytymisen myötä, mutta kyseisen ihmisen kohdalla yksinäisyyttä lisää se, että myös hänen lapsensa on kuollut aiemmin. Joitakin ystäviä on yhä elossa, mutta omat sairaudet ja kivut estävät aktiivisen seuraelämän ja näin ollen päivät ovat pitkiä. On ollut minulle ilo tutustua tähän ihmiseen, vaikka hänen taustansa onkin rankka ja surullinen. Olen kotikäynneillä itkenyt, nauranut, rukoillut ja ihmetellyt tätä elämää hänen kanssaan. Vaikka en olekaan voinut muuttaa tämän ihmisen elämää paljoa, olen voinut tarjota hänelle ystävyyttä ja ehkä näin hieman lieventää yksinäisyyttä. "Kiitos kun taas kävit, kyllä se aina piristää nähdä sinua."

Soittelin yhdelle perheelle viime viikolla ja kyselin kuulumisia. Tavatessani perheellä oli tositosi tiukkaa taloudellisesti sairauksien, erityislapsen tarpeiden ja pienen palkan vuoksi. Olin (luvalla) antanut perheen huoltajan tiedot yhdelle kauppiaalle (joka halusi auttaa jotakin perhettä mutta ei tiennyt ketä ja miten) tapaamisemme jälkeen. "Ne kanto sen miehen kanssa neljä banaanilaatikollista ruokaa ja pesuaineita meille sisään! Ja me saadaan hakea joka viikko hävikkiruokaa kaupalta, se on auttanut meitä tosi paljon!" Lienee toteamatta selvää, että olen ihan älyttömän iloinen tästä harvinaisesta tilanteesta! Me ei seurakunnasta olisi taloudellisesti pystytty mitenkään tähän samaan auttamiseen, mutta nyt perheen lapsilla on paljon suuremmat mahdollisuudet olla syrjäytymättä ja vanhemmilla kapasiteettia käyttää energiaansa muuhun kuin ruoasta huolehtimiseen.



Lahjoituksia

Joulu ja vuoden loppu on aikaa, jolloin ihmiset herkemmin ottavat yhteyttä diakoniatyöhön koska rahat ovat tiukassa. Varsinkin perheellisiä myös stressaa joulun tuomat lisäkustannukset ja ihmiset ovat muutenkin tavallista alakuloisempia. Liekö syynä kaamos vai mikä. Meillä ei ole varsinaisia jouluavustuksia seurakunnassa, vaan diakoniatyö pyrkii auttamaan kriisitilanteissa. Se on tavallaan sääli, koska olisi ihanaa jos voisimme auttaa näitä vähävaraisia ihmisiä muutenkin kuin vain äärimmäisessä hädässä. ONNEKSI meillä on ollut tänä vuonna Joulupuu -kampanja seurakunnassa. Kampanjassa ihmiset voivat lahjoittaa lahjakortteja tukalassa tilanteessa oleville ihmisille ja me diakoniatyön kautta jaamme nämä sitten perille. Eilen itkin (olin ehkä hieman väsynyt) kun katsoin, miten isoillakin summilla vieraat ihmiset ovat valmiita auttamaan tuntemattomia. Yhdessä olemme enemmän, niin se vaan on.

Kuoret joihin lahjoituksia on pyydetty

No, onneksi tähän maallistuneeseen joulun odotukseen kuuluu muutakin kuin raha. Ensi viikolla minulla on vuoden viimeinen adventtijuhla varttuneen väen kerholaisten kanssa ja aion siellä nauraa, laulaa ja muistaa vähän Jeesustakin. Saan mukaani juhlaan myös kollegani Riitan ja pastori Oton!

Minä ja Riitta kevään yhteissynttäreiltä