Auttaminen

Kuinka paljon voi auttaa, kuinka paljon pitää auttaa, pystynkö auttamaan? 

Tähän aikaa vuodesta ihmisten sydän heltyy auttamaan. Apua tarvitsijoita näkee paljon ympärillään. Liekö joulu tekemässä tehtävää. Mieli herkistyy ja tekee mieli auttaa. Näin on meidän monen kohdalla. Valinnan varaa riittää auttamiskohteissa.  Tämän ovat havainneet myös erilaiset yhdistykset, jotka kilpailevat ihmisten herkistyneestä joulumielestä. Postista tulee valmiita joulukortteja, jotka vaikeavammaiset ovat maalanneet, diabetesliiton joulumerkit aikakauslehden välissä, molemmissa mukana pankkisiirto ja maksupyyntö.  Kauniita kortteja ja merkkejä ja hyvään tarkoitukseen. Tai seinäkalentereita, ”ota käyttöösi, maksa tilille”. Mitä tehdä, maksaako, käyttääkö niitä vaikkei maksaisi vai viskata ne tarpeettomana paperikeräykseen? Raskitko? Mikä on oikein? Itseltäni löytyy vuosien varrelta säästettyjä kortteja, joita en ole raskinut heittää, mutta myönnän, en ole pystynyt maksamaankaan. 

Hiljattain sain eräältä kummiyhdistykseltä kirjeen ja maksutositteen, jossa pyydetään erityistä lahjoitusta jouluun sen lisäksi, että maksan kuukausittain kummilapselle määrätyn summan. Enkö autakaan tarpeeksi? Kuinka paljon vielä? Entä jos en maksa, olenko huono kummi? 

Ympärillämme on myös ollut hyväsydämisiä ihmisiä, jotka ovat antaneet viimeiset rahansa erilaisiin keräyksiin ja yhdistyksiin, ajatuksella, että hyvän kristityn täytyy auttaa. Oma leipä on jäänyt pieneksi ja se apu, mikä on annettu toisaalle, on poissa vaikka omista lääkekustannuksista tai ruuasta.  Mutta kun on aina antanut ja auttanut, niin ei voi tai osaa lopettaa.  He askaroivat myös ajatuksella, kenties kokevat huonoa omaa tuntoa,  voiko lopettaa?

Myös rakas nuori ystäväni koki mahdottomuuden auttaa lähimmäistään. Kerjäläinen kerjäsi rahaa kadulla leipään. Ystäväni opiskelee ja elää pienillä opintotuillaan. Silti hän ajatteli, että jos tuo naisraukka pyytää vain leipää, niin miksipä hän ei sitä naiselle ostaisi. Ehkä se kotona oleva leipä riittää hyvinkin täksi illaksi itselle. Niin hän pyysi naista mukaansa kauppaan valitsemaan leivän. Nainen valitsikin, mutta valitsi myös koriin tomaatteja, salamia ym. Hän halusi enemmän kuin leivän. Jokainen meistä ymmärtää sen, sillä kun pääsee kauppaan nälissään ja näkee sen ruokamäärän, tahtoo enemmän, nälkähän siinä kasvaa. Hän oli vain sattunut pyytämään leipää ihmiseltä, jolla ei ollutkaan kuin se leipäraha taskussa. Kerjäläinen ei halunnut luopua korin sisällöstä joten se leipäkin jäi siltä osin ostamatta. Ei sen takia, että ei ystävälläni ollut halua auttaa, vaan sen takia, että ei ollut mahdollisuutta auttaa sen enempään kuin pystyy. Varmasti molemmilla oli mieli pahoittunut tämän takia.

Itse heräsin avuttomuuteeni auttaa taannoin, kun tulin Tallinnan reissulta. Lähes 17 tunnin matkustamisen jälkeen seisoin matkasta väsyneenä bussipysäkillä. Siinä nuori ihminen huusi ahdistuneena peilikuvalleen. Näin, että hänellä oli paha olla. Mutta uupumuksessani minulla ei ollut minkäänlaista järjen kuvaa päässäni, kuinka auttaisin. En uskaltanut puhutella, sillä en ollut varma, olisiko hän nähnyt minut pahana oliona, joista hän huusi itselleen. Katselin ja kuuntelin vain hänen itkuista rähinäänsä väsymyksen ja oman ahdistuksen ajattelemana, "tulisipa bussi pian, että pääsisin hiljaisuuteen". Onneksi pysäkille tuli nuori nainen, jolla oli tilannetajua. Hän otti puhelun hätäkeskukseen ja hoiti auttajat paikalle. Istuin bussiin uupuneena ja itseeni pettyneenä, että en osannutkaan tai jaksanut auttaa.  Minua harmitti ja hävetti. Olenhan auttajan ammatissa, ammattilainen, diakoni. 

Katselen mustaan yöhön ja katuvalojen  kirkastamia sadekyyneleitä bussin ikkunassa. Kirkkaat pienet sadepisarat ikkunassa auttavat minua ymmärtämään pienten valojen merkityksen. Minun ei tarvitse olla kaikki voipa, pystyä auttamaan jokaista. Kun olen väsynyt, tai minulla ei ole mahdollisuutta auttaa, joku muu tarttuu toimeen. Jollakin muulla on mahdollisuus toimia sillä hetkellä arkienkelinä lähimmäiselleen, auttajana, pieninä valon lähteinä, pieninä valonpisaroina. Myös toivon sekä ystävälleni, että sydämellisille auttajille näitä valon pisaroita ja ymmärrystä, että ei se tee ihmistä huonoksi jos tänään ei ole mahdollisuus auttaa. Sinä olet riittävä jo huomatessasi avun tarvitsijan, niin että se on liikauttanut sinua sydämessä. Jos tänään et pysty auttamaan, autat toisella kerralla, kun sinulla on millä auttaa. Oli se sitten rahaa tai sisäistä voimaa. Annetaan auttajan osaan mahdollisuus muillekin, heille, kellä sillä kerralla on siihen välineet, voimia, aikaa, rahaa.