Ylijäämäruoka

Mitä se tekee ihmismielelle, kun joutuu nälkäisenä katsomaan vierestä  ruokakattiloiden tyhjennystä  roskikseen

Menneellä viikolla olen pohtinut ruuan merkitystä muunakin kuin ravinnon tuojana. Lähinnä sitä hukkaan heitettyä ruokaa ja ihmisiä, jotka jonottavat ilmaisruokaa ja leipää. Toisaalla syötävää on yllin kyllin, toisaalla siitä on pula. Tai pula rahasta, jotta sitä ruokaa saisi tarpeeksi. Mitkä asiat edesauttaa näin olemaan edelleen, vaikka asiaan on tartuttu jo useita vuosia sitten? Vai onko kaikki jäänytkin puheeksi?

Tässä eräänä päivänä heräsin tähän kun sain kuulla pienituloisen laitostyöntekijän tarinaa, kuinka (Espoon)kaupunkimme eräässä laitoksessa, (ties vaikka kuinka monessa sellaisessa) heitetään ylijäämä ruuat roskikseen. Siellä työntekijät voivat syödä tai olla syömättä lounasta, josta he joka tapauksessa joutuvat maksamaan. Mutta lounaalta ylimääräistä ruokaa ei voi säästää välipalaksi tai  iltatyöläisille, vaikka sitä jäisi ylitse tarpeen. Saatikka myydä työntekijöille joko iltavuoroa varten tai kotiin vietäväksi. Mitä se tekee ihmismielelle, kun joutuu nälkäisenä katsomaan vierestä ruokakattiloiden tyhjennystä roskikseen, ajatellen samalla omia lapsiaan ja oman palkan riittämistä perheelle.  Joku sanoo kunnassamme, että laki kieltää antamasta tai lahjoittamasta ylijäämäruokaa työntekijälle, mutta ei sitä, että sitä kaadetaan kattila toisensa jälkeen viemäriin tai kannetaan roskikseen. Mikä sellainen laki on? Kuka sellaisen lain on laatinut? Sietäisi saada tukkapöllyä! 

Jos minä olisin tämän laitoksen osastonhoitaja tai se, joka vastaa toiminnasta, kieltäisin ehdottomasti moisen roskistoiminnan. Se on täysin arvomaailmaani vastaan ja varmasti monen muunkin. Jokainen saisi siellä vatsansa täyteen, oli sitten iltavuorossa tai aamuvuorossa.  Työ, joka on raskasta niin henkisesti kuin fyysisesti, tarvitsee jotain vastapainoa. Eikä se ole keneltäkään muulta pois, kuin roskiksen kuljettajalta, jolla olisi kevyempi taakka viedä jäteastiaa, tai tulisi harvemmin sitä hakemaan. Haluaisin, että työntekijäni hymyilisivät asiakkailleen vatsa täynnä ja jaksaisivat kukin tehdä vuoron loppuun asti iloisin mielin työtään.  Tai ruokaa voisi ostaa purkillisen kotiin vietäväksi lapsille, että jäisi yksi päivä edes kaupassa käyntiä väliin.  Sen että jonottaisi kaupassa tai leipäjonossa, voisi tehdä lasten kanssa jotain hauskaa, mikä voimauttaisi itseäänkin seuraavaan työvuoroon. Ehkä tämän avulla voisin olla lisäämässä työhyvinvointia ja pitämään työntekijät samassa paikassa.  Yhteinen ruokailu, hetki elämän kokemuksia vaihdellen lisää vain työssä jaksamista, viihtyvyyttä ja yhteishenkeä.  Siihen kun vielä lisää yhteisen nauruhetken.

Minulle on aina ollut hyvinkin tärkeää, että olen saanut perheeni yhtä aikaa ruokapöytään, jossa olemme voineet vaihtaa päivän kuulumiset ja olla toisillemme edes hetken läsnä. Juhlaksi ruokailun on tehnyt, kun siskon perhe naapurista on tullut kanssamme ruokailemaan, tai olimme saaneet kutsun heidän luokseen. Olimme yhteisen pöydän äärellä suurena perheenä, mikä oli rikkaus ja rakkaus. Samasta asiasta nautin kun saan olla työssäni yhteisellä diakoniaruokailulla. Siellä näen kuinka samat ihmiset kokoontuu kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen istumaan yhteisen pöydän äärelle ja vaihtamaan kuulumisia. Uudetkin otetaan lämpimästi vastaan. Heitä on runsas sata, joten tunne ei ole vain omaani. Ruualla on ihmeellinen vaikutus saada välitöntä keskustelua aikaan. Yhdessä syöminen ravitsee samalla mieltä kuin vatsaakin. 

Vielä haluan mainita, että itse kuulun siihen sukupolveen, jossa opetettiin ruuan jatkamista. Jos tänään jäi keitettyjä perunoita ylitse, huomenna niistä valmistettiin jo jotain muuta ruokaa. Pyttipannua, perunarieskaa tms. Kanan tähteistä sai kastiketta, porkkanoista porkkanalaatikkoa jne.  Muuten myös pizzat ovat saaneet alkunsa taitavan emännän keksimänä, kun jäi ruokaa yli, niin siitä tehtiin leivän päällinen ja vähän juustoa kyytipojaksi.  Missä vaiheessa tämä jatkojalostus on unohtunut? Ymmärrän, että se ei onnistu laitoskeittiössä, mutta se voi onnistua pienituloisen työntekijän pikkuruisella liedellä.