Helmeillen

”Niin kuin sinä lohdutat, annan minun lohduttaa.

Niin kuin sinä rakastat, annan minun rakastaa.”

rakkauden 2 helmi.

Rukoushelmet tulevat lähelle minua joka kerran, kun olen odottamassa rippileirille lähtöä. Niin myös tänä keväänä. Oikeastaan aihe pomppasi esille, kun pakkasimme käsityötarvikkeita varastoon kirkon remontin tieltä. Joitakin helmiä sormeillessani mainitsin käsityöpiiriläisillemme rukoushelmien olemassaolosta. He kiinnostuivat helmistä ja sain heiltä toiveen, jotta solmisimme heidän kanssaan heille omat rukoushelmet. Valmistellessani tulevaa helmipäivää huomasin harmikseni, että kaikki helmikirjat ja kopiot lähtivät kirkolta jonnekin uusille teille. Uuden kirjan hankinta olisi edessä. Tilasinkin sen, mutta eihän se ehtinyt tulla ennen h-hetkeä. Onneksi löysin ikiaikaisen kirjan kellahtaneineen sivuineen omasta hyllystäni. Kuinka rakkaalta se tuntuikaan kaikkine pienine rukouksineen. 

Pujottaessani mallihelmiä tulevaa varten, luin samalla helmirukouksia. Sieltä löytyi rukous ja sen selitys, johon pysähdyin pidemmäksi aikaa. Kohta jonka löysin, olin täysin unohtanut. Se tuntui uudelta ja hyvinkin sopivalta tähän päivään. Mietin, kuinka rukoukset eivät ehkä koskaan vanhene. Ihmisen elämä on saman laista vuosisadoista toiseen niin kuin Isä meidän rukous. Mutta tämä olikin 2000 vuotta tuoreempi. 

Olin menossa pitämään Tiinan kanssa ArkiYstävä koulutusta, enkä malttanut olla käyttämättä löytämääni kohtaa siellä.  Varsinkin rukouksen selitysosaa, jossa ihmistä verrataan taloon ja kuinka meitä opastetaan mitä voimme nähdä sisällä talossa, ja mitä meiltä jää näkemättä, minne pääsemme kulkemaan ja minne emme.  ”Rakkaus varoo tunkeutumasta ja repimästä verhoja väkisin sivuun. Se estää arvostelemasta toisen taloa ja tuulettamasta sen pölyjä muiden silmille. Ikävöikää ja tarvitkaa toisianne, rakkaus sanoo. Se on ainoa ovi toisen taloon.” Tuo rukouksen selitys pitäisi olla taltioituna muistiin aina kohdatessa toisen ihmisen. Muistaakseni tämä teksti oli Kaisa Raittilan kirjoittamaa (anteeksi pyyntö jos muistan väärin).

Rukoushelmet itsessään ovat Martin Lönnebon kehittämät yhdistämällä vuosisadan perinteen ja tämän päivän. Helmet ovat erivärisiä ja jokaisella helmellä on oma merkitys ja rukous selityksineen. Niiden avulla on mukavaa mietiskellä,  meditoida tai olla vain. (Voit tutustua helmiin netissä tarkemmin.) Viimevuonna tai edellisenä ovat helmet saaneet uuden helmen joukkoonsa. Vihreän, luomakunnan, luonnon helmen. Luonnolle omistettu helmi on tänä päivänä hyvin tärkeän kun puhumme luonnon hyvinvoinnista. Luonto on yhtä kuin me tai päinvastoin, ja ansaitsee myös oman rukouksen.  Minua koskettaa se erityisesti, sillä luonto ja metsät ovat minulle paikka, jossa olen hyvinkin lähellä Jumalaa. Vihreä väri on myös diakonian väri. Ehkä se voi olla muistuttamassa helmiketjussa myös toisten auttamisesta. 

Pääsin helmeilemään rukouksia yhdessä diakonian vapaaehtoisten kanssa. Helmien pujottaminen kävi samoin kuin rippikoululaisten kanssa. Hieman jännittävää, mystistä ja samalla kiehtovaa. Jokunen helmi hyppi iloisesti  karkuun pujottelijan sormista.  Se pomppi lattialla ja odotti, että tekijä ottaisin sen kiinni. Aivan kuin kutsuen ottamaan helmen omakseen. 

Jokainen helmi jolla on nimi ja merkitys, sai uuden rukouksen helmeilijän pujottaessa niitä. Ei vain sitä, jonka Martin Lönnebo oli antanut vaan myös jokaisen tekijän oman rukouksen. 

Jälleen iloisen ja lämminhenkisen työpäivän kokemukset takanani saavuin kotiin ja posti oli tuonut minulle uuden rukoushelmikirjan vanhan tilalle.  Siinä myös vihreän helmen merkitys: Rukous, unelmat, odotus ja toivo.  Kehotus katsoa vihreää helmeä, iloita lahjoista joita maa äiti on antanut. Ja kehotus, älä petä häntä, älä anna hänen joutua ryövärien käsiin. Suojellaan luontoa.