Pilkahduksia päihdeongelmista suhtautumiseen

Tämän diakonin arki on ollut kovin vaihtelevaa jälleen ja olen saanut innostua uusista asioista, sekä tehdä sitä oman työn "peruskauraa". Kaikki hyvin siis Leppävaaran diakoniassa!  Tässä postauksessa jaan tietoa ja ajatuksia siitä, miten voi suhtautua ikääntyneisiin ja tehdä työtä heidän kanssaan, joilla on, tai on ollut ongelmallista päihteiden käyttöä. Pyrin kertomaan tässä kirjoituksessa "Pilke -ideologiasta", siitä miten nähdä päihdeongelmista kärsivä ihminen positiivisesti ja tuomitsematta ilman, että väheksyttäisiin päihdeongelmien seurauksena tulleita haittoja.


Keväällä työverkostojeni kautta tuli kysymys Tarulta (kaupungin virikeohjaaja): "lähtisitkö ohjaamaan Pilkeporukkaa kevään ajaksi?" Olin ollut mukana verkostoryhmässä, jossa käsiteltiin Pilkeporukoita ja näin päädyin esimiehen siunauksen kautta tekemään yhteistyötä tämän arvokkaan ja kiinnostavan työn puitteissa. Ohjaan siis tämän kevään ajan viikottaista ryhmää, jossa kokoontuu noin 5 aktiivista ryhmäläistä minun ja ohjaajakaverini Tarun kanssa. Porukassa olevat ovat kaikki ikääntyviä ja heillä on jonkinlainen tausta tai aktiivinen päihdeongelma. Palaan ryhmän toimintaan postauksen loppupäässä.


Koen, että päihdetyö ja päihdeongelmiin suhtautuminen on haasteellista. Suomessa alkoholismi on valitettavan yleistä ja vaikuttaa ihmisen itsensä lisäksi usein läheisiin ja joskus jopa ympäristöön haitallisesti. Ongelmallista päihteiden käyttöä löytyy myös huumausaineiden ja lääkkeiden käytöstä, joilla on taas omat erityispiirteensä.


Miten sitten suhtautua ihmiseen jolla on päihdeongelma? Miten suhtautua läheiseen jolla on alkoholismia? Entä jos itsellä olisi addiktio alkoholiin? Voiko toiselta ihmiseltä vaatia päihteettömyyttä? Onko ihminen vähemmän arvokas jos hän ei lopeta ryyppäämistä? Laitanko välit poikki, kun enää jaksa kuunnella valheita? Onko parempi juoda salaa, etteivät muut tuomitse? Nämä ovat yleisimpiä kysymyksiä, joihin olen törmännyt kun puhutaan päihdeongelmista. On surullista, miten paljon päihdeongelmat tuottavat pahoinvointia ja koskettavat elämää niin monelta kantilta: terveys, ihmissuhteet ja talous kärsivät usein etunenässä.


Itselleni merkittävin oivallus on ollut se, että kaikki meistä ihmisistä ovat saman arvoisia Jumalan silmissä. Ja kaikkien tulisi olla saman arvoisia myös toistemme silmissä. Näinhän se valitettavan harvoin kuitenkaan tuntuu menevän kun taustalla on kokemuksia pettymyksistä, vääryyden todistamisesta ja vaikka mistä. Kristillisessä ihmiskäsityksessä ajattelen, että voimme tuomita haitallisia tekoja, mutta emme itse ihmistä. Ihminen on arvokas ihmisenä ja rakkauden arvoinen, vaikka emme hyväksyisi hänen tekemiään haitallisia ratkaisuja. Se äiti, joka on juonut itsensä liian usein huonoon kuntoon ja jättänyt lapsensa hulehtimatta on ihmisenä arvokas, vaikka teot ja toimet ovat olleet huonoja. Vieroitusoireissa väkivaltaa käyttänyt huumeongelmainen on ihmisenä rakastettava, vaikka teot ovatkin tuomittavia.  Näissä ihmisissä on rakastettava puoli sisällä ja hyviä ja arvokkaita ominaisuuksia, vaikka päihdeongelmat ovat "verhonneet" heitä.


Päihdeongelmilla on lähes aina negatiiviset seurauksensa ja ihmisten tukeminen päihteettömyyteen on tärkeää. Päihdeongelmainen harvoin nauttii addiktiostaan, saati sen seuraksista. Huonoja tekoja ja päihdeongelmien negatiivisia vaikutuksia ei pidä lakaista maton alle, mutta sitä päihdeongelmien takana olevaa ihmistä ei pidä tuomita. Tilanteet ovat kovin yksilöllisiä ja jokainen etsii parhaimman mahdollisen ratkaisun siihen, millä tavalla käytännön elämässä on tekemisissä (tai on olematta) päihdeongelmaisen kanssa. En siis yritä kertoa, miten pitäisi käytännön tasolla toimia, mutta suosittelen tarkastelemaan sitä asennetta, mikä juuri sinulla on näitä asioita kohtaan ja miksi.


Yksi puoli mikä tekee aiheesta niin vaikean, on kysymys siitä mikä on päihdeongelmaisen oma vastuu addiktiosta ja suhtautuminen asiaan? Olen tavannut ihmisiä jotka sanovat että "se on ollut täysin mun omva valinta ja syy, että asiat meni näin" ja toisaalta ihmisiä jotka kertovat kokeilleensa päihteitä ensi kertaa 12-vuotiaina, eivätkä he koskaa ole osanneet lopettaa vaikka halua olisi ollutkin. En tähän päivään mennessä ole löytänyt mitään kirkasta vastausta tähän vastuu -kysymykseen, vaikka joskus olen yrittänyt asiaa kuinka miettiä. Se lieneekin yksilöllistä jollakin määrittelemättömällä tavalla.

Mikä sinua tänään puhuttelee ja miksi? Käytössä Ateneumin taidepakka

Pilkeporukassa jota olen nyt ilokseni saanut ohjata, ei tähdätä varsinaisesti päihteettömyyteen. Porukassa hyvin yksinkertaisesti tähdätään siihen, että jokaisella olisi joku paikka johon on lämpimästi tervetullut ilman velvoitteita ja tavotteita. Ryhmään voi siis tulla esimerkiksi päihtyneenä (vaikka oman arvioini mukaan porukka tulee ja haluaa tulla ryhmään aina selvin päin). Ryhmässä käymme aina kuulumiskierroksen ja tutustumme erilaisiin asioihin: on ollut musiikkia, taidekortteja, savityöskentelyä ja ensi viikolla istutetaan kasveja. Ryhmä on tavannut viikottain nyt yli vuoden ja luottamusta on syntynyt. Päihteistä ei juurikaan puhuta, vaikka joskus asia vilahtaa jonkun puheessa. Aika usein joku kertoo jonkun koskettavan ja kipeänkin hetken elämästää.  Aina myös nauretaan! Voin kertoa, että ihmiset kehen olen saanut tutustua kevään ajan, ovat mielettömän ihania ihmisiä. Kategoria "ikääntynyt päihdeongelmainen" -ei kerro siis ihmisyydestä loppu peleissä yhtään mitään!


Siitä huolimatta, ettei ryhmässä tavoitella päihteettömyyttä uskon sen lisäävän päihteettömiä päiviä. Etenkin iäkkäillä ihmisillä päihdeongelma on asia joka ei välttämättä näy: juodaan yksin kotona. Jos juo usein, ei välttämättä uskalleta lähteä kotoa pois, koska joku voi huomata ettei kaikki ole nyt ihan ok. Ei kännissä voi mennä mihin vaan! Se, ettei päihteettömyyttä vaadita madaltaa kynnystä lähteä kotoa joka taas tukee päihteettömyyteen. Simply.


Pyry eli Parot -hylje tutustumassa pilkeporukkaan

Tällaista toimintaa on mielestäni liian vähän ja toivonkin, että kunnat, järjestöt ja seurakunnat rohkaistuisivat resurssoimaan tällaiseen työhön jatkossa enemmän. Yhteistyössä toteutettu ryhmä antaa hyvät puitteet työskentelylle ja toiminta tukee tätä kasvavaa marginaalijoukkoa (ikääntyneet päihdeongelmaiset).

Jokaiselle meille rakastettavaa ja ihmisarvoista torstaita!
Nuu