sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Taiteesta terapiaa

Olin kutsuttuna Marttoihin ja tuomiseksi he toivoivat minulta taide-pläjäytystä. Ja mikä etten olisi vienyt sitä sinne. En tarkoita valmista taidetta, vaan auttaa tekemään sitä itseään. Innostun aina, kun saan ojentaa pienen tuulahduksen taiteen terapeuttisesta voimaantumisesta tai taiteen tekemisen tuomaa iloa. Meillä oli yhden päivän virkistysmatka omaan itsensä kuuntelemiseen, kevyesti taiteillen ja sanoja hapuillen. Teimme mielikuvamatkan sisälle kukkasipulien maailmaan. Posket punaisina Martat antoivat värien kulkea paperillaan. Valkoinen sai väriä ylleen ja hetkessä ympärillämme oli iloinen puutarha. Lahjaksi saadut sanat muodostuivat tarinoiksi ja runoiksi, joita oli mukava kuunnella teoksia katsellessa. Päivä päättyi iloon  ja oli hyvä mieli lähteä jokaisen meistä kotiin. Nämä ovat parhaita hetkiä, mitä tässä työssä voin kokea, saada kohtaamani ihmiset hymyilemään elämälleen.



Taiteen tekemisestä voi saada itselleen ystävän. Taide voi olla yhtä hyvin maalaamista, kirjoittamista, musisointia, tanssimista, muovailemista kuin laulamista. Yhtä kaikki, jokaisesta tulee hyvä mieli ja jokaista voi käyttää mielentilan nostamiseen. Ennen kaikkea taltuttamaan hetkeksi yksinäisyyden tunnetta, joka kaikertaa jossakin syvällä sielussa. Voimme hukuttaa murheet, huolet kuin myös löytää omat voimavarat näistä taiteen eri muodoista. Voimme sisällyttää niihin myös hiljaiset rukouksemme. Rukous voi olla siveltimen jättämää herkkää jälkeä siinä kuin laulamamme virsikin.    

Luin vasta Sirkka Kivelän kolumnin Superin lehdestä (1.2.2019), jossa hän kirjoitti yksinäisyyden kokemisesta. Varsinkin hänen viimeinen kappaleensa oli osuvaa. Siinä hän viittasi iäkkäiden taiteilijoiden ja kirjailijoiden haastatteluihin, millä tavoin he estävät yksinäisyyden tunteen valtaamasta mieltä.  Sirkka kirjoitti taiteilijoiden seikkailevan maalatessaan ja kirjoittaessaan mielikuvituksissa kuvaustensa kohteina olevien hahmojen kanssa. Minä allekirjoitan tämän kokemuksen myös heidän kanssaan, jotka eivät ole taiteilijoita itseni mukaan lukien, mutta jotka saavat mahdollisuuden tehdä omaa taidettaan, kirjoittaa kertoen omista kuvien hahmoista tarinoita. Saan nähdä sitä joka kerran, kun olen ohjaamassa erilaisia ryhmiä taiteen parissa. 


Muisteleminen ja muistoista kertominen on tärkeää. Ilahdun joka kerran kun kuulen kurssitovereitani ja heidän terapeuttisista ryhmistään. Esimerkkinä heistä Milja (Utunen) on ystäviensä kanssa pitänyt "Muistomuokkaamoa" Espoon kirjastoissa, jossa omista vanhoista valokuvista on tehty omaa tarinaa liittämällä niitä yhdeksi taideteokseksi.  Tiinaa (Butter) ja Marjattaa (Hiltunen), jotka ovat tieten lähteneet viemään taidetta esimerkiksi muistisairaille ja heidän omaisilleen laitoksiin.  He käyttävät nimeä ryhmästään Tatamur.  Muistisairaat ja heidän omaiset/läheiset ovat saaneet mahdollisuuden vuorovaikutuksen rikastamiseen ja ilon tuottamiseen, näin ollen yksinäisyyden  ja eristyneisyyden tunteen katkeamiseen. Taiteen avulla on voitu myös rakentaa siltaa omaisen ja muistisairaan välille. Jopa vanhus, joka on lähes unohtanut puhumisen, on saanut sanat suuhunsa muistellessaan jotain, minkä väri ja kuvio on paperilla muistoista herättänyt. 

Ei tarvitse olla siis ammattitaiteilija ottaakseen pensselin käteen tai vaikka sormin antaa värien kulkea paperilla ristiin rastiin. Antaa sattuman varaisesti värien luoda kuvioita, jotka alkavat kertomaan omaa kiehtovaa tarinaansa. Tarinoita, jotka heräävät jostakin sisältämme ja ovat siinä esillä edessämme. Jollakin kuvat voivat herättää leikin, joka laittaa kirjaimet iloiseksi juoksijaksi paperilla. Ja tarinat pääsevät syntymään. Koskaan ei ole liian myöhäistä jos vain annat itsellesi tilaisuuden ja ajan leikille josta tulee totista totta. 




Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt. 
(Laul.l.2:12)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti