Haluan nimittäin kertoa teille, että olen älyttömän ylpeä ihmisistä jotka ovat hakeneet itselleen apua!
Kyllä tämän diakonin sydän aina herkistyy, kun vastaa puhelimeen ja varovainen ääni kertoo tarvitsevansa apua. "En mä nyt tiedä ootko sä oikea henkilö tai pystytkö edes auttamaan, mutta..."
Meinasin viime viikolla taputtaa itseäni ja toista ihmistä selkään ensimmäisen tapaamisen jälkeen kun asiat menivät niin hyvin! Tämä kyseinen ihminen, sanotaan nyt vaikka Irma-Jupiter, tuli vastaanotolle jännittyneenä ja huolissaan. Tämä pärjäävä nuori ihminen oli vaikka kuinka pitkään sinnitellyt yksin ongelmineen kunnes oli rohkaistunut hakemaan apua ongelmiinsa. Kynnys ottaa yhteyttä diakoniaan oli varmasti todella korkea, mutta hän teki sen silti. Eipä me ihmeisiin valitettavasti pystytty yhdellä istumalla, mutta minulle jäi olo että valon määrä tunnelissa ehkä hieman kasvoi. Työtä hänellä vielä on edessään, mutta toivon todella Irma-Jupiterille kaikkea hyvää, jotta elämän mutkat suoristuisivat!
Olen myös joka kerta älyttömän ylpeä ihmisistä, jotka uskaltavat tehdä muutoksia elämässään niitä tarvitessaan. Edes ihan pieniä. Tässä työssä näkee ihmisiä näännyksissä eri syistä. Nostetaan nyt esimerkiksi ihmissuhteet: meille kaikille tärkeä asia ja ongelmien ilmetessä hyvin mutkikasta. Harvoin ihmissuhdeongelmat ovat kovin mustavalkoisia. Muutosten tekeminen näissä tilanteissa on usein haastavaa, varsinkin mitä pidemmästä suhteesta on kyse. Kyllä olin äsken iloinen, kun töihin tullessani kuulin yhden ihmisen rohkaistuneen tekemään päätöksiä oman hyvinvointinsa vuoksi, puolison sijaan.
Ihmiset, auttakaa ja rohkaiskaa lähimmäisiämme! Älkääkä vähätelkö pienten askelten merkitystä. Ne ensimmäiset ovat aina vaikeita, vaikka olisivat kuinka pieniä.
Nuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti