Istun junassa matkalla diakonian teologia -koulutukseen ja katselen kaunista peltomaisemaa. Vaikka päivä on harmaa, tuntuu hyvältä katsella etelään suuntaavia lintuja ja hieman kellertäviä lehtiä puissa. Äsken sain naputeltua kaikki akuutit viestit ja puhelut, hieman tuota alati elävää to do -listaa lyhennettyä siis. Kesä meni vauhdikkaasti työn touhussa ja lomaillessa. Meillä diakoniatiimin päät ovatkin nyt täynnä muistoja kesästä ja ideoita tulevasta. Nyt se syksy sitten alkaa!
Tässä postauksessa kirjoittelen köyhyydestä. Yritän avata sitä miten minä sen näen. Sinänsä aika kornia kirjoittaa aiheesta, koska enhän itse ole köyhä, vaikka tuloni eivät päätä huimaakaan. Minulla on kuitenkin työni kautta mainio näköalapaikka monen köyhän elämään, joten haluaisin sitä kautta nostaa joitakin asioita esiin. Pureskelen aihetta otsikoiden/väitteiden avulla.
Köyhyyttä on monenlaista, mutta tässä kirjoituksessa keskityn nimenomaan taloudelliseen köyhyyteen. Jotta koko asiaa voidaan lähteä edes käsittelemään, täytyy jotenkin määritellä se, mitä köyhyys on. Ajattelen itse, että pääosin köyhyys näkyy pankkitililtä: rahat eivät riitä aina välttämättömiinkään menoihin, mistään kivasta ylimääräisestä menosta puhumattakaan, mutta ajattelen, että köyhyys on ennen kaikkea sitä, että kärsii asemastaan. Pienituloisuus voidaan mitata mielestäni suoraan pankkitililtä, mutta se ei tee ihmisestä suoranaisesti köyhää.
Köyhyys on ihmisen henkilökohtainen kokemus
Köyhyys on mielestäni lohduton tuntemus siitä, että ei voi osallistua samanlaiseen elämään kuin muut: vaihtoehtoja ei ole julkisen ja yksityisen lääkärin välillä, harrastusten täytyy olla huokeita ja yllättäviin kriiseihin ei pysty varautumaan. Miten sitten eri ihmiset voivat kokea elämänsä niin eri tavalla, vaikka tilillä on yhtä paljon rahaa? Miksi toinen pärjää toimeentulotuella ja kokee olevansa elämässä hyvin kiinni, kun toinen ihan oikeasti kärsii ja syrjäytyy yhteiskunnassamme? Miten toinen saa säästettyä pieneen lomamatkaan ja toisella ei ole varaa ostaa uusia kenkiä? Olen miettinyt tätä tosi paljon, koska tuntuu että kokemuksellinen ero voi olla valtava, vaikka tiliotteet olisivat varsin yhtenäiset. Luulen, että osittain tästä syystä köyhiä myös halveksitaan: ajatellaan että jokaisen pitäisi pystyä olemaan positiivinen ja kiitollinen elämästään vaikka tilanne olisi mikä.
Ihminen on rajallinen ja kantaa sisällään paljon muutakin kuin tiedon pankkitilin saldosta. Usein köyhyyden kanssa painivilla on muitakin haasteita elämässään: vaikeuksia sisältänyt historia, sairautta, hoivaa vaativa perheenjäsen, puutteelliset taidot arjenhallinnassa, riippuvuus, avioliitto-ongelmia, yksinäisyyttä… mitä tahansa. Monilla kohtaamillani ihmisillä on myös monia näistä asioista, eivätkä ne tilanteet ole keksittyjä.
Köyhyys on valinta
Aina jotenkin harmistuttava tämä väite, mutta mistähän se tulee? Juttelin yhden ystäväni kanssa siitä, että millainen asenne menestyvillä ihmisillä on elämässään (emme puhuneet menestyksestä vain taloudellisessa mielessä) ja pohdimme sitä, että varsin usein menestyneet ihmiset suhtautuvat elämään positiivisesti ja luottavaisesti, eivätkä paljoakaan märehdi omia vaikeuksiaan vaikka niitäkin olisi. Eli menestyvä ihminen ei voivottele omaa kohtaloaan. No voiko tästä jotenkin vetää sitten johtopäätöksen siihen, onko ihmisen köyhyys oma valinta vai ei? Uskallan väittää, että kyllä ja ei. Antaisin kuitenkin enemmän painoarvoa sanalle ei.
Nyt on niin, että ihmiset eivät pysty valitsemaan kasvuympäristöään, henkilökohtaisia älynlahjojaan, lapsensa kehitysvammaa tai sitä jääkö auton alle. Jos kuitenkin elämässä käy niin, että saa ”jackpotin” elämän vaikeuttajia, ei se kyllä ole valinta. Suomessa on kuitenkin siinä mielessä onnellista asua, että meillä on erilaisia tukitoimia olemassa vaikkei niiden saaminen aina ole helppoa. Periaatteessa on siis mahdollista saavuttaa tilanne, missä elämä olisi hieman helpompaa. Luulo siitä, että jokaisella ihmisellä kuitenkaan olisi voimavaroja ja taitoja saavuttaa elämässään menestystä on mielestäni harhaa. Lisäksi yhteiskuntamme tukiverkko ei ole aukoton. Avuksi tarvitaan toimivia järjestelmiä, toisten ihmisten apua ja tukea ja asenneilmapiiriä, joka hyväksyy ihmisten erilaisuuden eikä osoittele.
Olen nähnyt, että on ihmisiä jotka vuodesta toiseen sitkeästi tekevät töitä kamppaillessaan köyhyyttä vastaan, eivätkä sitä selätä vaikka jos se minun valintani olisi kyllä heidät pitäisi siitä palkita. Syöpä ei parane, lapsella on edelleen huumeriippuvuus, työkyky ei palaudu...
No kenen kohdalla ”köyhyys on oma valinta”, sitten pätee? Uskon, että on ihmisiä, jotka eivät viitsi nähdä itse vaivaa elämänsä eteen, mutta se lienee pieni marginaali. Valitettavasti tällaisten ihmisten vuoksi osoitellaan muitakin köyhiä… Sitten on olemassa esimerkki Pekka. Ihmisen oppiminen toimii ymmärtääkseni suunnilleen näin: toistamalla jotakin asiaa riittävän useasti ja intensiivisesti aivot oppivat, että ”ahaa tämä asia toimii näin”. Huomaatte ehkä seuraavasta esimerkistä miksi en ole opettaja: Leikitään, että Pekka on 60-vuotias ja elämä on ollut aika hankalaa. Suurinosa aikuisiästä on mennyt alkoholin ja pelikoneiden parissa, mikä on aiheuttanut velkakierteen ja sen, etteivät rahat ikinä riitä mihinkään. Kaikenlaisia ihmissuhdeongelmia, masennusta ja muuta kurjaa on myös ollut. 5 vuotta sitten Pekka raitistui ja elämä alkoi muuttua paremmaksi, hyvä Pekka! Pekalla oli kuitenkin paljon velkoja, mutta hän pääsi velkajärjestelyyn ja nyt velat on vihdoin kuitattu ja vuosikymmeniä jatkunut köyhyys on ”poissa”. Pekka ei siis ole enää köyhä! Mutta miksi Pekka yhä kärsii siitä, etteivät rahat riitä, vaikka hän saa tililleen monta sataa euroa enemmän kuin aikaisemmin? Luulenpa, että Pekka on tottunut mieltämään itsensä köyhäksi, eikä ehkä vieläkään osaa hallita taloutta kauhean hyvin.
Pekan pitää opetella suhtautumaan elämään uudella tavalla ja opetella vastuuta rahan käytöstä. Toimeentulotuki ei enää maksa osaa vuokrasta, eikä sosiaalitoimelta voi hakea avususta kenkiin. Pekka jolla on aina ollut vaikeuksia hallita rahojaan ja joka on ollut viimeiset 5 vuotta toimeentulotuella joutuukin nyt uuteen tilanteeseen. Tällaiset Pekat tarvitsevat ohjausta ja tukea siihen, että eivät ole enää köyhiä, että se tilille tuleva raha kyllä riittää kaikkeen. Se ei kuitenkaan tapahdu syyttelemällä tai osoittelemalla.
Siunausta teidän kaikkien alkavaan syksyyn!
Toivottelee jostakin Mäntyharjun ja Pieksämäen välistä
Nuu
